Eliisa Marjaana kutsuu luokseen elämysrikkaalle retkelle ryhmiä, jotka arvostavat kotimaista suunnittelua ja käsityötä. Nahkapajan tuotteiden syntyyn ja alkuperään pääsee tutustumaan ainutlaatuisella tavalla työpajamyymälässä.
Nahkapajassa vieraileville ryhmille on tutustumiskäynnin yhteydessä ollut tapana kertoa yrityksen toiminnasta ja historiasta. Elävöittääkseen kerrontaa nahkamestari Ilkka Syrén teki historiasta teatteriesityksen, jota asiakkaat seurasivat myymälässä seisten hyllyjen ja pöytien välissä, sillä vain muutamalle riitti penkki. Esitykset saivat niin innostuneen vastaanoton, että niille haluttiin antaa isompi rooli. Alkoi tilojen uudelleenjärjestely. Nahkavarastosta raivattiin tilaa pajateatterille ja samalla myymälää uudistettiin.
Nahkapaja Eliisa Marjaanan Pajateatterin avajaisia vietettiin 11.2.2011. Istumapaikkoja on nyt 50 hengelle.
Tiuhteinta tavaraa -monologi kertoo käsityöt taitaneista Syrénin suvun miehistä ja heidän elämänvaiheistaan. Toinen monologi, Pajateatterin avajaisissa ensiesityksensä saanut Ruinapirtin Jukepoksi, kertoo miehen elämänkaaren nuoruudesta vanhuuteen, iloineen ja suruineen. Jukepoksi sisältää kaikille tuttuja säkeitä, sillä tarinaan on yhdistetty sanoituksia yli 30 laulusta. Joskus esityksissä nähdään kaksi miestä, sillä molempia monologeja on mahdollista täydentää musiikilla. Musiikin esittäjä, Veli-Pekka Bäckman, on myös säveltänyt ja sovittanut kappaleet. Tiuhteinta tavaraa -monologissa musiikki on kansallisromanttista, kun taas jukepoksin tunnelmaan kuuluu rokkia ja soulia.
Pajateatterin taustalavasteena on maalattu kaupunkikuva 1960-luvun Tukholmasta. Rekvisiitaksi on tuotu vanha jukeboksi, nahka-alan työkaluja sekä Ilkan isoisän Väinön käyttämä kirjoituspöytä ja seinäpuhelin. Lavalla nähtävät vanhat laukut ovat Laukkulaakson kehittämiskeskuksen museon jäämistöstä.
Uuden pajateatterin lisäksi ryhmien vierailuohjelmaan kuuluvat edelleen mielenkiintoinen työnäytös ja ostosmahdollisuudet laajennetussa myymälässä. Työnäytöksessä esitellään lompakon eri työvaiheet, joissa nahkavuodasta kehkeytyy valmis tuote. Lopuksi vierailijat pääsevät löytöretkelle työpajamyymälään, jossa voi hankkia kotiin mitä ihanimpia, yksilöllisiä nahkatuotteita.
Ryhmien koko voi vaihdella 15–50 henkilöön ja kierroksen kokonaiskesto on noin tunti. Toivomme ryhmiltä ennakkovarausta. Yritysesittely on kokonaisuudessaan mahdollista saada myös englannin kielellä. Matkaan on myös helppo yhdistää vierailuja muihin kylällä sijaitseviin käsityöyrityksiin sekä Sastamalan kaupungin nähtävyyksiin. Ota yhteyttä ja kysy lisää!